blank

blank
blankblank

Lehtijuttuja valokuvaaja Anttilasta:

Lehti:Fotofoto                 julkaisija Oy Foto Ab
N:o 3/1969                     toimittaja: Terttu Harju

ENSIN HARRASTUS- SITTEN  AMMATTI

Joskus on täytynyt pullaakin syödä, laukaisee sanavalmis valokuvaaja Toivo Anttila, kun häneltä tiedustellaan miten maaseudulla toimiva kuvaaja saa leipänsä.  Mutta maaltahan leipä on kotoisin, joten miksi sitä ei riittäisi pala valokuvaajallekin.

Maaseutukuvaajan työ on monessa suhteessa toisenlaista kuin kaupungissa toimivan ammattitoverin.  Voidaan ehkä sanoa, että maalla vaaditaan kuvaajalta enemmän ja vielä, että maalla työskentelevän valokuvaajan on oltava monipuolinen mies.  Valokuvaaja on yleensä paikkakuntansa jokapaikanmies; hänen työstään kolmannes on muotokuvausta ja kaksi kolmannesta muuta: teollisuus-, rakennus-, mainos- tai maisemakuvausta.

Valokuvaaja Toivo Anttila on syntyisin Aurasta, jossa hän on hoitanut asukkaiden kuvatarpeita parikymmentä vuotta.

Porat ja viilat siveltimeen…

Valokuvaus oli aluksi harrastus, mutta kun siitä vähitellen tuli ammatti, niin piti ottaa kaitafilmaus harrastukseksi.  Näin miehestä tuli valokuvaaja.  Tätä ennen hän oli viilari ja kävi työnsä ohessa Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulun. - Suunnittelin aluksi, että maalailen välillä, mutta en ole paljon ehtinyt sivellintä käyttää. Tosin ennen valokuvaajan ammattiin ryhtymistäni olin muutaman kuukauden taiteilijana ja minulla oli erään toverin kanssa näyttelykin.  Piirtämistä olen harrastanut siitä asti, kun kynä alkoi pysyä kädessä, mutta valokuvaamisen aloitin vasta rippikoulusta päästyäni.

sivellin kameraan

- Sodan aikana olin Turun kirjoissa ja sodassa olin ilman kameraa.  Sodasta jäi paljon kuvia ottamatta, aiheita olisi riittänyt.  Sitten sodan jälkeen muutin takaisin Auraan ja kävin kuusi vuotta Turussa viilarina ennen kuin ryhdyin valokuvaajaksi. Valokuvaustarvikkeista oli sodan päätyttyä vielä pitkän aikaa pula ja tämä viivytti jonkin verran ryhtymistä uuteen ammattiin.  Turun kaudellani liityin kameraseuraan ja myöhemmin olin perustamassa Turun Kaitafilmaajia.  Ensimmäisen kaitafilmini tein silloin, kun tähän kotipitäjääni tuotiin ensimmäiset leikkuupuimurit .  Vuotta en muista, mutta aiheen muistan. Kaitafilmeilläni olen osallistunut joihinkin seurani kilpailuihin ja palkintojakin olen niistä saanut.  Yhteensä olen filmannut viitisenkymmentä elokuvaa.  Nyt minulla on suunnitteilla leikefilmin valmistaminen.  Saapa nähdä milloin saan sen toteutetuksi. –

Valokuvauksen lomassa valokuvaaja Anttila tekee monenlaisia muita hommia, joilla ei paljon liene tekemistä valokuvaamisen kanssa.  Hän on valmistanut erilaisia koneenosia autosta ompelukoneeseen.  Kuvauksissa tarvittavia lisävälineitä hän on suunnitellut ja tehnyt itse.  Hän on läheinen luonnonystävä ja niinpä hänen ikkunalaudallaan käyvät linnut aivan erikoisella laudallaan aterioimassa.  Tästä on molemminpuolinen hyöty: linnut saavat ruokansa ja kuvaaja aiheita.  Ja jos salamavalolaitteen akku ei toimi laitteessa virheettömästi, saa se palvella vaikkapa polkupyörän valaisimessa.  Maalausvälineitään valokuvaaja Anttila käyttää nykyään lähinnä liikekilpien maalaamiseen  Sitten häneltä riittää vielä aikaa ja tarmoa retkeillä sotaveteraanien kanssa, vaikka hän ei omien sanojensa mukaan pidäkään itseään veteraanina.  –Olenpa vaan ollut joukon mukana ja tehnyt retkistä elokuvia. –

Valokuvaaja Anttila on kotikuntansa hahmo, jonka miltei jokainen tuntee, ja joka puolestaan tuntee lähes kaikki.  Tuskin on paikkakunnalla ja naapuripitäjässäkään rippikoulunsa käynyttä tai avioliiton solminutta, jonka albumissa ei olisi valokuvaaja Anttilan ottamaa kuvaa merkkitapahtumasta. Kaitafilmausharrastuksestaan hän on paljon omistanut kotipitäjälleen.  Hän on kuvannut paikkakunnan merkkitapahtumia ja niistä hänellä on aikamoinen ja monipuolinen aineisto.


Kuva 1: Valokuvaaja Anttila kokeilee valmistamaansa kaitafilmin äänityslaitetta.  Ääninauhalle hän on tallettanut kevätmetsän visertäjien ääntä, jonka Anttila oli saanut nauhalle myös omatekoisella lasikuidusta valmistetulla parabloidisella peilillä.


Kuva 2: Turun Kaitafilmaajat jakoi vuonna 1968 yhdeksännen ”Kaitavillen” valokuvaaja Anttilalle, yhdelle perustajajäsenistään.  ”Kaitaville” ojennettiin Anttilalle Suomen Kaitaelokuvaajien Liiton vuosikokouksessa.


Kuva 3: Valokuvalaboratoriossa Anttilalla oli niinikään näkyvissä oman käden jälki.  Hän on valmistanut itse mm. kehityskulhot, jotka kestivät mukisematta miehen painon.


Kuva 4: ”Huonekärpänen” on kuvattu 35 mm:n kaitafilmikameran teleobjektiivilla, joka on yhdistetty Linhof-kameran runkoon.  Kuva oli jäädä ottamatta, koska valokuvaaja Anttila ei löytänyt huonekärpästä.  Tämä kärpänen piti hakea ulkoa.  Kärpäselle annettiin kuolettava eetteriannos ja sen jalat piti pinsetein asettaa niin, että kärpänen näyttäisi elävältä.  Tämän kärpäsen edeltäjä lähti pakoon ennen kuin se ehdittiin kuvata.


Kuva 5: Tällä kuvalla ei ole nimeä.  Kuva on ollut eräässä tilaisuudessa, jossa sille keksittiin nimi.  Valokuvaaja Anttila kertoi, että nimi oli hyvin sopiva, mutta se on unohtunut.


Kuv 6: ”Kansalainen” oli mies, jolla oli Turun ja Porin läänin toinen auto.  Se ensimmäinen auto oli läänin oli maaherralla.


Kuva 7: Maaseudulla toimivan valokuvaajan työstä noin kaksi kolmasosaa on ulkokuvausta ja yksi kolmannes koti-, passi- ja muotokuvausta

blankblank

   

© 2006 Auran Virtuaalimuseo - Sivuston toteutus Trival Oy

blank