1948 Turun Sanomat, Irmelin

Sunnuntaina helmikuun 8 päivänä 1948, Turun Sanomat

TAIDENÄYTTELY IRMELINISSÄ

Anttilan ja Lammelan teoksia

Viime sunnuntaina avattiin Irmelinin taidehallissa kahden nuoren maalaajan, nimittäin Toivo Anttilan ja Rauno Lammelan yhteinen maalausten näyttely, jossa on 43 teosta. Heillä on yhteisiä harrastuksia, vaikkakin he maalaajaluonteeltaan ovat kumpikin kokonaan eri tyyppiä, mikä ilmenee jo maalaamisen tavassakin, mutta ennen kaikkea suhteessa väriin.

Rauno Lammela on hillitty maalari, jonka sivellin luonnehtii muotoja pehmeästi. Värit sävyttyvät kauniin yhtenäisellä tavalla ainakin, milloin maalaaja on parhaassa vireessään. On miellyttävää tarkkailla ennen kaikkea sitä, että hän johdonmukaisesti pyrkii väripintojen herkkyyteen ja pehmeyteen itse värien keskinäisissä suhteissa. Muotoilu on silti raikasta.

Kun tarkastellaan hänen maalaustaan n:o 1, jonka nimi on ”Kesäilta”, saadaan tutustua hänen parhaisiin puoliinsa maalaajana. Se yhtenäinen, kauniisti jäsennelty ja hienosti sävytetty luoma, joka lupaa tosiaan hyvää ja osoittaa puolestaan, että Lammela on tietoinen omasta maalaajaluonteestaan ja pyrki nyt jo sitä määrätietoisesti ilmentämään. Intiimiä rauhallisuutta ja paikoin jopa hempeyttäkin ilmenee asetelmissa, joissa runollinen tunne hienosti heijastuu. Tätä oman persoonallisuutensa ”löytöä” hänen on syytä vaalia ja kehittää.

Nro 11 ”Lehtokuja” on kauniisti jäsennelty ja sen taustavärit ovat pidättyvän vaimeita, mutta silti eloisia. Etualan raskas ja pelkistetympi vihreä hieman häiritsee yleisvaikutelmaa. Nro 2, ”Kivikkoa” on jäsentelyltään luonteva ja ehyt. Taivaan vahva sininen olisi vain tarvinnut vastakohdakseen etualalle tukevampia ja lämpöisempiä väriarvoja. Lammelan ryhmä tässä näyttelyssä edustaa hyvää lupausta ja herättää vakaata mielenkiintoa.

TOIVO ANTTILAN tuotannossa on osaltaan primitiivinen leima ja sellaisenaan se varmaan läheltä kuvastaa myös tekijän oleellisinta panosta. Mutta toisaalta hän pyrkii voimakkaisiin väritehostuksiin, osaksi rajujenkin vastakohtien vuorotteluun. Tämä pyrkimys yhtyneenä määrättyyn koristeellisen hahmottelun kokonaisuuteen ilmaisee tämän maalaajan pyrkimysten suunnan. On ilmeistä, että hän on hitaasti kehittyvä luonne ja hänestä saattaa odottaa hyvää tekijää, kunhan käsitteet oikein selkenevät ja umpimähkäisyys tulee torjutuksi. Hänen väriensä pääpanoksia ovat keltainen, punainen, sininen ja vihreä, jotka esiintyvät verraten pelkkinä sävyiltään, joskin ylimenot niiden suhteita lientävät. Yhtenäisyyden kannalta olisi toivottavaa, että hän värien soinnulliseen suhditukseen kiinnittäisi tarkkaavaista huomiota.

”Ohrassa olijat” ilmaisee hänen pyrkimyksensä maalaukselliselta kannalta selvimpänä. Se on johdonmukaisesti jäsennelty, joskin yksityiskohdissaan vielä ylimalkainen. Etäältä katsoen toteaa sen väritehon sattuvan voiman. Mutta ”Vanhoja aittoja” niminen maalaus on ehkä sittenkin lähinnä sitä, millä tiellä Anttila tulee löytämään kutsumuksensa. Se on primitiivinen ja sellaisenaan siinä on jotain poikkeuksellisen erikoista, syvällisyyttä ja henkeä, joka ei ehkä riipu maalauksellisista seikoista niinkään paljon kuin siitä tunteesta, joka on tekijää sisäisesti innoittanut.

Kukka-asetelmissa vastakohtien tehostus ja niiden vilkas vuorottelu puolestaan ilmaisee tekijän värillisiä pyrkimyksiä ehkä parhaiten. Niissä ja ”Pulloja” asetelmassa on välittömyyttä ja eloisaa tunnearvojen leikkiä, joka osoittaa, ettei tämä maalaaja missään nimessä ole maalauksellisesti mikään yksitoikkoinen. Mutta epäilemättä olisi hänelle eduksi, jos hän yleensä hallitsevammin pitäisi huolta yleisvaikutelman yhtenäisyydestä. Sen huomaa , kun katselee nroa 23, jonka nimi on ”Kalliorinne” ja jossa keväistä aihetta on värien kannalta yhtenäisesti käsitelty. Jos taasen tarkastellaan voimakashehkuista ja lämminuhoista ”Syksyä” on taivaan sinisen ja violetin väripinnan eritasoisuus häiritsevä tekijä ja sekin, ettei tausta oikein suhdistu etualan värisävyihin.

Näyttely on avoinna arkipäivinä klo 11.15-16 ja pyhäpäivinä klo 12-16.

P –o.