Toivo Anttila – 90 vuotta

Toivo Anttila, auralainen taiteilija – 90 vuotta täyttä elämää

Toivo Anttila sai elää 90 elämän täyteistä, virkeää vuotta.  Aura oli Topille tärkeä, kotikunta ja elinympäristö. Auran kunta on saanut myös elää 90 vireää vuotta. Juhlavuotta vietetään nyt.  Tämä jäänee Auran kunnallekin viimeiseksi juhlittavaksi syntymäpäiväksi. Miespolvet vaihtuvat, samoin kunnat. Topi ja Aura –  lähes samanpituiset taipaleet, lähes yhtä matkaa. Topille kiitos Auran paikallishistorian tallettamisesta jälkipolville.

Nettinäyttelyn aineistolähteet

Tämän nettinäyttelyn perustana on pieni kuvaus varsinaisesta syntymäpäivästä ja kaksi kirjoitusta  kuvineen.  Kirjoitukset, toinen Topin taiteen arvostajan ja ihailijan kuvaus 90-vuotisnäyttelystä ja toinen kuvaajaystävien 90-vuotispäivän merkeissä tehdyn vierailun yhteydessä syntynyt juttu. Näitä kirjoituksia ei ole aikaisemmin julkaistu museon sivuilla.

Toivo Anttilan elämän vaiheisiin lapsuudesta eläkeiän tuotteliaisiin vuosiin voi tutustua museomme muilla sivuilla.

Topin 90. syntymäpäivä

Taiteilija Toivo Anttila täytti 90 vuotta 9.12.2000.  Vain vähän aikaisemmin Topin terveys oli alkanut heikentyä niin, että hän oli voimistumassa Auran hoivaosastolla. Syntymäpäiväjuhlaa vietettiin pienimuotoisesti ystävien ja tuttavien kanssa.  Päivänsankari oli kuitenkin itse antanut tarkat ohjeet hyvän tarjoilun tilaamisesta vierailleen, kertoi Maija Isotalo, joka toimi silloin hoivaosaston johtajana.


Toivo Anttila 90 v.


Topi kuvassa syntymäpäivänään sittemmin edesmenneen veljentyttärensä Maire Siirtolan kanssa.

Kuvaajaystävät tervehdyskäynnillä

Turun Kamerat ry:n väki kävi tervehtimässä Topia 90-päivän merkeissä vasta vähän myöhemmin, 12.1.2001.  Topin kuvaajaystävät tekivät vierailusta jutun seuran omaan julkaisuun. Jutun voi lukea kokonaisuudessaan tästä linkistä.


Topi ja Anja-Karina, jutun kirjoittaja


Topi ja valokuvaaja Eija Hartemaa,
joka kuvasi vierailun


Muisteltiin mukavia…


välillä vakavoiduttiin…

Pitkäaikaisten harrastuskumppaneiden vierailu virkisti Topia kovin.  Mieli oli virkeä ja ajatukset koossa.

Veteraanin grafiikkaa-näyttely

Tärkeintä Topille oli kuitenkin, että hänen syntymäpäiväjuhliensa merkeissä järjestettyjen näyttelyiden sarja jatkui.  Oli ollut 70-, 80- ja  85-vuotisnäyttely.  Ja nyt vielä 90-vuotisnäyttelykin. Topi oli jo vuosia aikaisemmin varannut tätä näyttelyä varten tilan Brahen galleriasta, missä hänen töitään oli ollut esillä useasti aikaisemminkin.   Kuluneet vuodet olivat kuitenkin vieneet mennessään Brahen gallerian.  Taiteilijan omat voimat olivat alkaneet myös vähitellen huveta. Galleristi Jaakko Huhtanen kuitenkin toteutti Topin toiveen järjestämällä Veteraanin grafiikkaa-näyttelyn Galleria Nefretissä valtion virastotalossa.

Näyttelystä oli pieni maininta Turun Sanomissa ja Auranmaan Viikkolehti julkaisi Frederik Hafrènin kirjoituksen näyttelystä.  Hafrèn oli tutustunut muutamia vuosia aikaisemmin Anttilaan Brahen galleriassa. Näyttelystä ei ole tallessa näyttelyluetteloa, mutta näyttelyssä oli esillä parisen kymmentä grafiikan lehteä ja yksi puuveistos.


Kuva: Frederik Hafrèn “Lastuja”,  yksityiskokoelma
Tämän puuveistoksen syntyyn voi tutustua museomme filmiosastossa.

Muutamista näyttelyssä esillä olleista grafiikanlehdistä Frederik Hafrèn kirjoittaa seuraavasti:


Kuva: Pertti Haapaniemi, “Omakuva”
(Työ on pysyvästi esillä Auran kirjastossa)

Omakuva” vuodelta 1990 on kooltaan aika pieni (12.5 x 12,5 cm), mutta taideteoksena sitäkin suurempi.  Kuvasta sinua katsoo paljolti elämää nähnyt ja oman itsensä kanssa tasapainoon tullut taiteilija.  Ylväästi vaan ei koppavasti, jotenkin vähän Rembrandtin tapaan.  Siinä Anttila ikään kuin vihdoinkin myöntää itselleen olevansa suuri graafikko.  Tätä asemaa hän näyttää vuosikymmenien ajan vierastaneen, koska – oman kertomansa mukaan – ei koko ikäänsä ole ollut kokopäiväinen ammattitaiteilija.

Teos on tehty puukaiverrustekniikalla.


Kuva: Pertti Haapaniemi “Talvisota”. Teos tunnetaan myös nimellä “Maaliskuu”
(Työ on pysyvästi esillä Auran kirjastossa)

Talvisota” vuodelta 1980 on monille entuudestaan tuttu: sodan kumina on juuri vaiennut, rintama on notkahtanut, mutta se piti.  Rajan ja rintaman vertauskuva – piikkilanka – ei katkennut.  Yhä se erottaa meidät vihollisesta ja siitä on samalla tullut sodan mitta: kolme lankaa = kolme kuukautta, 105 piikkiä = sodan 105 päivää.  Vedoksen sinisävyt hohkavat talvisodan pakkasia.  Kuvan eräänlainen tyhjyys välittää mielikuvan kovien rauhanehtojen lamaannuksesta.


Kuva: Pertti Haapaniemi “Lampola”. Teos tunnetaan myös nimellä Retuperän lammas

Vuoden 1987 ”Lampola” on oiva osoitus Anttilan taidosta jäsentää kuvapinta niin, että hänen viestinsä välittyy katsojalle.  Ikuisella maan kamaralla, karu ja kivinen luonto juuri puhkeaa kesään ja siten takaa elannon yksin jääneelle karitsalle.  Lampolan katedraalimaisen ylvään päädyn pystylaudoitus yrittää toisiinsa tukien pysyä pystyssä, vaikka katto jo näyttää antaneen periksi olemassaolon kiertokululle.  Karitsa, uudestisyntymisen symboli, uuden ajan ja menneen ajan risteyskohdassa on samalla itse risteyskohta.

Rakastavaiset” ja ”Lepohetki” muodostavat mielenkiintoisen kuvaparin, joita vertailemalla voimme yrittää tarkastella taidegraafikko Toivo Anttilan ilmaisuvoimaa ja käden taitoja.  Molemmat vedokset ovat saman kokoiset  ja samalta vuodelta 1991.  Molemmissa on mestarin työn jälki.  Molemmissa on ihmisiä, joita Anttilan töissä esiintyy hyvin harvoin.  Yhteistä ovat myöskin meri, taivas ja horisontti sekä kuvien tiukka henkinen jännite.


Kuva: Pertti Haapaniemi, “Lepohetki”
(Työ on pysyvästi esillä Auran kunna Palvelutalon ruokasalissa)

Tarkemmin katsottaessa huomaa kuitenkin pian, että ”Lepohetkessä” meren rantaniityllä ikään kuin lepäilevä valokuvaaja ei rentoudu, vaan hän jännittää.  Ehkä miettii kiivaasti: ”Mitä kuvaisin? Kedon kukkia? Merta vai taivaan pilviä?”.  Kiire painaa päälle: kuvat on otettava pian.  Aurinko kyllä vielä paistaa, mutta uloimpien saarten muodostaman horisontin takaa nouseva uhkaava pilvirintama peittää jo lähes koko taivaan.  Aalloilla auringon kimalluksia vaiko jo vaahtopäitä.  Kuvassa on monia yksityiskohtia, mutta yksikään niistä ei ole mukana turhanpäiten, jokainen kukka ja kimallus ovat tarkoin harkiten paikkaansa kaiverrettu.  Lepäävä valokuvaaja ehkä onkin temppelin harjalla itsensä kanssa taisteleva yksinäinen sielu.


Kuva: Pertti Haapaniemi, “Rakastavaiset”
( Työ on pysyvästi esillä Auran kunnan  Palvelutalon ruokasalissa)

Rakastavaiset” puolestaan on mestarillisesti äärimmilleen pelkistetty. Taivas on tasaisen harmaa kenttä, ei pilven pilveä.  Meri taas on pelkkä musta pinta, jossa aalloista ei häivääkään. Horisontti on näiden pintojen raja.

Kuvan jännite onkin taitavasti rakennettu naisen ja miehen välille, silmästä silmään.  Heissä on koko maailmankaikkeuden ydin.  Siksi millään muulla ei enää ole mitään merkitystä.  Vaikka aurinko paistaa täydeltä terältä. sille käännetään selät.  Sielujen sitoutuminen on totisinta totta.  Tässä ei haihatella, ei tanssahdella saati pussailla ja halailla.  Ei edes lonkeropulloja tarvita.  Istutaan vakaasti, jalat tukevasti laivan kannelle ja rakennetaan yhteistä tulevaisuutta.  Ollaan niin tosissaan.  Laivan reelinki on raja-aitana: tässä ja nyt olemme me, tuolla jossain ulapalla on huominen, mutta huomisesta emme välitä.  Ei tarvitse, koska meillä on toisemme.

Kuvaan on kelvannut vain oleellisin : kahdeksan laivatuolin jalkaa, neljä jalkaa sukkineen, kaksi kehoa vaatteineen ja yksi sielujen yhteys.  Täydellinen mestariteos.

Valimon piha” vuodelta 1942 on hyvä esimerkki nuoruuden kaudelta. Herkkä, etten sanoisi vieno talvikuva turkulaisen metallivalimon pihalta, jossa ehken itsekin on metallimiesvuosinaan työskennellyt.  Tarkoin valitut ja yllättävän vähälukuiset yksityiskohdat (piipun harukset, talja, tynnyri ja aita) luovat vaikutelman hyvinkin tarkasta kuvasta.

Kuvan kaksi eri pihapiiriä – valimon vähän tarkempi piha ja aidantakaisen naapurin täysin jäsentämätön – on oivallisesti erotettu toisistaan aidalla.  Tiilimuuri yläosan piikkilankoineen vetää reviirin rajan juuri tähän.


Kuva: Frederik Hafrèn, “Valimon piha”, yksityiskokoelma

Lisäksi näyttelyssä oli esillä


Kuva: Pertti Haapaniemi, “Ristilukki”


Kuva: Pertti Haapaniemi, “Kettu ja sen veli”


Kuva: Pertti Haapaniemi, “Kettuveljet”

Veteraanin grafiikkaa-näyttely jäi viimeiseksi Toivo Anttilan elinaikana järjestetyistä näyttelyistä.  Toivo Anttila kuoli Aurassa 3.9.2001.